Palvelut Lue lisää
Iho ja kauneus Iho ja ihonhoito
Rusketuksen merkitys on muuttunut kautta aikojen
Kauneusihanteet ovat vaihdelleet paljon eri aikakausina. 1800-luvulle asti kasvot puuteroitiin vitivalkoiseksi ja ihon kalpeutta korostettiin maalaamalla huulet ja posket voimakkaan punaisiksi. Rusketus puolestaan kertoi kantajansa tekevän rumiillista työtä. Kalpeutta arvostettiin yläluokan keskuudessa, koska se ilmaisi henkilön aseman olevan niin korkea, ettei hänen tarvinnut työskennellä. Huolellisesti puuteroituina ja päivänvarjo suojanaan, käyskentelivät hienot naiset puutarhoissaan.
1920-luvun loppupuolella tilanne muuttui: rusketuksesta tuli muodikasta. Tasainen päivetys vartalolla olikin merkki siitä, että henkilö oli viettänyt aikaansa Rivieralla – juuri kuten Coco Chanel, jonka ruskettunut iho oli kuuluisa kautta Euroopan muotipiirien. Rusketus ei enää liittynyt köyhyyteen vaan siitä tuli uusi ylellisen elämän symboli. Samanaikaisesti tarvittiin tuotteita, jotka suojaisivat auringolta, mutta eivät estäisi ihon päivettymistä. Markkinat aurinkovoiteille syntyivät.
1930-luvulla ihon päivettymisen katsottiin kertovan terveistä elintavoista ja hyvinvoinnista. Pigmentin muodostumista kiihdyttävien voiteiden suosio nousi.
Nykypäivän auringossa oleilijalle on selvää, että säteily aiheuttaa riskejä iholle ja edistää sen ennenaikaista vanhenemista. Kuitenkin kaunis rusketus ja raikkaan luonnollinen olemus ovat lähes jokaisen tavoitteena. Ja samanaikaisesti kun vaaleaihoisemmat haluavat hankkia itselleen täydellisen päivettyneen ihonvärin, pyrkivät monet tummempi-ihoiset vaalentamaan omaa ihosävyään erityyppisillä voiteilla ja käsittelyillä.
Artikkeliin liittyviä tuotteita
Lue myös nämä
Lue myös nämä
- Miksi iho kuivuu?
- Luonnollisen raikkaana
- Mikä avuksi selluliittiin?
- Dermosil käsivoiteet
- Kuiville käsille
- Kymmenen vinkkiä auringossa oleiluun
- Muutoksia - päästä varpaisiin
- Rusketuksen merkitys on muuttunut kautta aikojen
- Iho uusiutuu vilkkaasti
- Uudista ihosi kuorimalla
- Peseytyminen
- Kevyesti päivettävän voiteen käyttöohje
- Ihonhoidon ABC
- Vartalon ihonhoito
- Herkän ihon tuntomerkit ja hoito
- Vesi – balsamia keholle ja mielelle
- Ihon väriaine - pigmentti
- Neljä vuodenaikaa - neljä väriskaalaa
- Viileä vesivinkki:
- Hellävaraiset pesuvinkit
- Hikinen juttu
- Hikisiä faktoja
- Herkän ihon hoito
- Hieno muutos sisältäpäin
- Aistit ottavat vastaan päivän pieniä elämyksiä
- Kasvata ja hoida kauniit kynnet
- Silmien ja silmänympärysihon hoito
- Tavoitteena hyvä olo
- Sauna tekee kauniiksi
- ”Hei, mikäs tämä on?”
- Vauvan ihonhoito - vältä liiallista pesua
- miniMAXI
- Outlet
- Vartalon ihonhoito
- Mistä johtuu huulivoideriippuvuus?
- Extra-voide rauhoitti atooppisen ihon
- Puhdista iho kahdesti päivässä
- Kosmetiikkapakkauksen jatkettu elämä
- Monenlaiset kasvot - neljä ihotyyppiä
- Uudista ihosi kuorimalla
- Rinkkamatkaaja löysi korvaamattoman avun pölyisiin päiviin
- Kutittaako?
- Kaunis ja terve iho iästä riippumatta
- Mitä eroa on deodorantilla ja antiperspirantilla?
- Helli punoittavaa ihoa
- Puhdistusliinat pitävät raikkaana
- Dermosil Kylmävahaliuskat yllättivät asiakkaamme
- Nuku hyvin
- Iho kaipaa kosketusta
- Mikä on sinun biologinen ikäsi?
- ”Tiesin heti, että näitä tuotteita uskallan kokeilla.”
- Vältä palamista
- Paljain jaloin kävely on terveellistä
- Kilpaile aina lakatuin kynsin
- Helppo juttu! Nuorten ihonhoito alkaa perusjutuista
Muut kategoriat
- Kasvojenhoito [8]
- Hiusten hoito [15]
- Meikkaus [16]
- Miesten ihonhoito [7]
- Iho ja ihonhoito [59]

