Palvelut Lue lisää

Iho ja kauneus Iho ja ihonhoito

Uudista ihosi kuorimalla

Kirkas aurinko paljastaa harmaan ja elottoman ihon kasvoilla ja vartalolla. Kuorinnan avulla sekä kohennetaan ihon ulkonäköä ja poistetaan ihon pinnalta kuollut ihosolukko ja epäpuhtaudet.

Kuorivat aineet
Kuorinta on yksi vanhimmista ihon kaunistamiseen käytetyistä menetelmistä. Antiikin aikoihin kuorintaan käytettiin voidetta, joka valmistettiin sekoittamalla mm. alabasterjauhetta, jyviä, hunajaa ja äidinmaitoa. Vartalon ihoa kuorittiin ja puhdistettiin hiekalla. Nykyisin kosmetologien tekemissä kuorinnoissa käytetään sekä kemiallisia että mekaanisia menetelmiä. Mekaanisessa kuorinnassa kuorintavoiteiden sisältämät kuorivat rakeet tai palloset hierovat kuollutta solukkoa irti ihon pinnasta. Kuorivana aineena voidaan käyttää esimerkiksi mantelin kuorta, leviä, jojobaöljyä, merihiekkaa tai erilaisia savilaatuja.

Kuinka usein?
Kuorinta kerran viikossa riittää useimmille ihotyypeille. Liian usein tapahtuva kuorinta saattaa jopa muuttaa ihon karkeaksi, koska se yliaktivoi ihon uudistumista. Rasvaista ihoa voi kuoria kaksikin kertaa viikossa, sillä tali sitoo kuolleen ihosolukon tiiviimmin ihon pintaan. Myös ikääntyvän ihon kuollut pintasolukko on usein paksumpi, ihon jo hidastumaan alkaneiden toimintojen vaikutuksesta.

Entä herkkäihoiset?
Erittäin herkkäihoisten ei kannata kuoria ihoa rakeita sisältävällä aineella. Hellä tapa äärimmäisen herkän ihon kuorintaan on levittää kasvoille paksu kerros hoitovoidetta ja rullata voide sormin pois kasvoilta. Herkkien ihoalueiden, kuten silmänympärysihon kuorintaa tulee välttää. Kuorintaa ei myöskään suositella ohuelle, erittäin kuivalle, aralle ja ärtyneelle tai ihottumaiselle iholle.

Miten kuoritaan?
Kasvojen kuorinta aloitetaan levittämällä kuorinta-ainetta kostutetuille kasvoille. Hiero kevyin pyörivin liikkein kasvoille unohtamatta kaulaa ja rintamusta. Vältä herkkää ihoa silmien ympärillä. Huuhtele lopuksi huolellisesti.

Vartalon kuorinnassa edetään pyörivin liikkein raajoista vartalon keskikohtaa ja sydäntä kohti. Hiero huolellisesti ns. ongelmakohtia reisiä, lantiota ja pakaroita. Muista myös kädet ja jalat sekä erityisesti kuivat kantapäät ja kyynärpäät. Jalkojen säännöllinen kuorinta estää  kovettumien syntymistä.

Kuorinnan jälkeen
vartalo ja kasvot kaipaavat  runsaasti kosteutta ja rasvaa.

Säännöllisen kuorinnan vaikutukset
-  puhdistaa ihon epäpuhtaudet perusteellisesti ja poistaa kuollutta ihosolukkoa, joka on usein jo luonnostaan alkanut hilseillä pois
- iho tuntuu sileämmältä ja näyttää luonnollisen raikkaalta
- hoitoaineet imeytyvät paremmin puhtaaseen ihoon
- stimuloi ihon pintaverenkiertoa ja parantaa ihon väriä
- ehostus on helpompi levittää kasvoille ja kestää kauemmin
- ihon solunmuodostus ja  uusiutumiskyky nopeutuu
- ihon pinta pehmenee ja ryppyisyys vähenee
- arvet ja pigmenttiläiskät voivat tasoittua

Artikkeliin liittyviä tuotteita

Lue myös nämä

Hajustamaton auringossa

Ihonhoito talvella

Iho suojaavana kerroksena

Aurinkomatkalla

Lue myös nämä

Muut kategoriat