Palvelut Lue lisää
Iho ja kauneus Iho ja ihonhoito
Sauna tekee kauniiksi
Kaunis kesäpäivä, tyyni järvenpinta ja rannassa punainen saunamökki. Idylli, jota rakastamme.
Vaikka saunominen ei olekaan aina näin romanttista kuuluu sauna edelleen suomalaisten arkipäivään. Suomessa on yli 2 miljoonaa saunaa. Eikä monikaan jättäisi saunaa mainitsematta, kun puhutaan suomalaisuudesta. Sauna on meidän kotoinen muotomme monien kulttuurien harrastamasta hikoilukylvystä ja peseytymisestä.
Saunan historia ulottuu kauas. Alkuperäinen sauna oli maasauna eli maahan kaivettu kuoppa. Maasaunan katto tehtiin hirsistä ja turpeesta. Keskiajalla Suomen kaupungeissa oli useita yleisiä saunoja. Näiden saunojen suosio ulottui aina 1950-luvulle saakka. Saunassa oli myös kylvettäjä, joka oli erityisesti keskiajalla arvostettu henkilö.
Vihdan ja vastan taika
Länsi-Suomessa vihdotaan ja Itä-Suomessa vastotaan. Yleensä vihta tehdään rauduskoivusta. Jos on allerginen koivulle voi vihdan tehdä myös pihlajasta tai tammesta. Aivan merkityksetön vihta ei ole. Oli se mistä materiaalista tahansa, lähtee siitä kasville tyypillisiä aromaattisia tuoksuja kosteassa ja kuumassa saunassa. Vihtomien rentouttaa lihaksia ja edistää ihon aineenvaihduntaa sekä puhdistaa ihoa.
Vihtaan liittyy myös vanhoja uskomuksia. Morsiussaunassa morsian heitti vihdan katolle. Jos vihta pysyi katolla tiesi se hyvää avioelämää. Morsiussaunan itsessään uskottiin suojelevan morsianta ja antavan lapsionnea.
Iho kaipaa saunaa
Saunassa ihminen rentoutuu. Saman tekevät myös iho ja lihakset. Pelkkä rentoutuminen saa ihmisen näyttämään kauniimmalta. Saunassa ihohuokoset avautuvat ja puhdistuvat. On kuitenkin hyvä muistaa, että ihon on parempi antaa lämmetä pikkuhiljaa. Liian nopeat ja voimakkaat löylyt eivät ole ihon kannalta paras tapa saunoa. Ihosta voi myös nähdä, jos se ei koskaan pääse saunaan. Iho on kireämpi ja epätasaisempi. Iho tulee puhdistaa hyvin ennen saunaan menoa. Näin iho saa saunasta enemmän irti. Lisäksi hiukset olisi hyvä pestä ja suojata pyyhkeellä tai saunahatulla.

Joskus on kuitenkin paikallaan kaunistautua enemmänkin. Sauna on hyvä paikka syväpuhdistaa ihoa. Saunaan suositellaan kuorintaa sekä vartalolle että kasvoille. Myös hiusnaamio pesun jälkeen tekee ihmeitä hiuksille. Jalat virkistyvät jo pelkästä saunasta, mutta väsyneet jalat voit kylvettää raikastavassa viileähkössä vedessä tai makoilla saunan lauteilla jalat seinää vasten nostettuna. Näin turvotus laskee ja verenkierto elpyy.
Saunassa iho puhdistuu. Iholla on myös tärkeä tehtävä pyrkiä pitämään elimistö tasalämpöisenä kuumuudesta huolimatta. Veri virtaa ihon pinnalle viilentääkseen sisäelimiä. Iholla, ja erityisesti kasvoilla, se näkyy punoituksena. Ihoa voi pyrkiä suojaamaan voiteilla tai naamioilla. Jos punoitus on ongelma kannattaa saunominen tehdä alhaisemmissa lämpötiloissa.
Saunominen on mitä oivallisin tapa pysäyttää stressi ja väsymys niin kehosta, mielestä kuin iholtakin. Sauna tekee ihmisen kauniiksi.
Hyviä saunahetkiä!
Tea Lehtikevari
Kosmetologi-asiantuntija
Artikkeliin liittyviä tuotteita
Lue myös nämä
Lue myös nämä
- Miksi iho kuivuu?
- Luonnollisen raikkaana
- Mikä avuksi selluliittiin?
- Dermosil käsivoiteet
- Kuiville käsille
- Kymmenen vinkkiä auringossa oleiluun
- Muutoksia - päästä varpaisiin
- Rusketuksen merkitys on muuttunut kautta aikojen
- Iho uusiutuu vilkkaasti
- Uudista ihosi kuorimalla
- Peseytyminen
- Kevyesti päivettävän voiteen käyttöohje
- Ihonhoidon ABC
- Vartalon ihonhoito
- Herkän ihon tuntomerkit ja hoito
- Vesi – balsamia keholle ja mielelle
- Ihon väriaine - pigmentti
- Neljä vuodenaikaa - neljä väriskaalaa
- Viileä vesivinkki:
- Hellävaraiset pesuvinkit
- Hikinen juttu
- Hikisiä faktoja
- Herkän ihon hoito
- Hieno muutos sisältäpäin
- Aistit ottavat vastaan päivän pieniä elämyksiä
- Kasvata ja hoida kauniit kynnet
- Silmien ja silmänympärysihon hoito
- Tavoitteena hyvä olo
- Sauna tekee kauniiksi
- ”Hei, mikäs tämä on?”
- Vauvan ihonhoito - vältä liiallista pesua
- miniMAXI
- Outlet
- Vartalon ihonhoito
- Mistä johtuu huulivoideriippuvuus?
- Extra-voide rauhoitti atooppisen ihon
- Puhdista iho kahdesti päivässä
- Kosmetiikkapakkauksen jatkettu elämä
- Monenlaiset kasvot - neljä ihotyyppiä
- Uudista ihosi kuorimalla
- Rinkkamatkaaja löysi korvaamattoman avun pölyisiin päiviin
- Kutittaako?
- Kaunis ja terve iho iästä riippumatta
- Mitä eroa on deodorantilla ja antiperspirantilla?
- Helli punoittavaa ihoa
- Puhdistusliinat pitävät raikkaana
- Dermosil Kylmävahaliuskat yllättivät asiakkaamme
- Nuku hyvin
- Iho kaipaa kosketusta
- Mikä on sinun biologinen ikäsi?
Muut kategoriat
- Kasvojenhoito [9]
- Hiusten hoito [11]
- Meikkaus [16]
- Miesten ihonhoito [7]
- Iho ja ihonhoito [54]
