Kuukausi: kesäkuu 2009

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sinistä…

Dermoshop Blogi

Häät lähestyvät, kuten myös lomani. Paljon on vielä tekemistä, joten pakko pistää hihat heilumaan! Häihin on enää muutama päivä, ja sen vuoksi kaksi lomapäivääni tämän viikon lopulla ovat kultaakin kalliimpia. En ole nimittäin ehtinyt paljoakaan häitä miettimään moneen viikkoon.

Mietin mitä meikkejä minun pitäisi vielä hankkia ennen häitä. Minulla on jo Devoted-sarjasta vaikka mitä herkkuja, joten pötkin jo pitkälle niiden kanssa. Mineraalipuuteria en ole vielä kokeillut, mutta se odottelee minua jo peilikaapissani. Siitä olen kuullut paljon hyvää, joten uskon ja luotan siihen. Meikkivoide Milk & Coffee on vakiovarusteitani, ja siihen myös nojaan hääpäivänäni. Sipaisu ihanaa Aurinkopuuteria vielä poskille, ja iho on kauniin kesäinen. Ripsivärin ajattelin hankkia muualta, nimittäin vedenkestävän 🙂 Normaalisti käytän kyllä Devoted Ripsiväriä, mutta hääpäivänä on luvassa enemmän tunnetta, kuin arkena, joten vedenkestävä on paikallaan..

Siinä olisikin Dermoshopille yksi idea – vedenkestävä ripsiväri. Luomivärejäkin kaipailisin.
Olisikohan luvassa jotain uutta Dermoshopin meikkirintamalla muutenkin? Olen kuullut pikkulintujen visertävän, että olisi jossain vaiheessa tulossa jotain uutta kivaa kampanjaa meikkien suhteen 🙂

Juhannus saaristossa – onkiterapiaa

Dermoshop Blogi

Lähdin sunnuntaina juhannuksen jälkeen ongelle, kun mieheni päästi pienimuotoisen raivarini jälkeen 🙂 Suuntasin nokkani onkineen, matoineen ihanan pienen niemen kärkeen (josta ilmeisesti kanadanhanhetkin tykkäävät, koska sellainen siivo siellä oli), jossa käyn joskus ihastelemassa salmen maisemia. Nämä maisemat tuovat minulle mielenrauhaa, kuten tuo myös onkiminen. Ei ole pääasia tuleeko saalista, eikä sieltä yleensä mitään tulekaan, vaan se kun saa istua rauhassa ja katsella ongenkorkin rytmikästä keinumista, kuunnella tiirojen ääniä, ja ihastella joutsenpariskuntaa vähän kauempana. Välillä vene lipuu hiljaa (tai vähemmän hiljaa) ohi, ja vilkutan kapteenille iloisesti, kuten aina olen sieltä tehnyt.

Kolme pientä ahventa onnistuin narraamaan, mutta päästin ne vahingoittumatta takaisin kasvamaan kokoa. Ehkä ensi kesänä narrataan heitä uudelleen, ja silloin toivon mukaan vähän isomman poikani kanssa <3 <3

Onkiminen kuivattaa sormenpäät aivan totaalisesti, joten kun palasin mökille, sain antaa niille vähän ensiapua Extra Voiteen muodossa. Se on yksi suosikkituotteistani, koska käteni kuivuvat tosi paljon silloin, kun läträän veden kanssa paljon (kuten mökillä pienen pojan kanssa tulee tehtyä). Silloin laitan kerroksen-pari Extra Voidetta, ja kun se on imeytynyt, laitan vielä tavallista käsivoidetta, joka tällä kertaa minulla on Saksanpähkinä Käsivoide, joka minun kuiviin käsiini toimii loistavasti, kunhan välillä paikkaan pahimpia kuivia kohtia Extralla. Jännityksellä odotan tulevaa uutuutta, joka varmasti myös toimii meikäläiselle, se nimittäin sisältää yhtä suurta herkkuani, eli oliivia..

Pieniä salaisuuksia uudesta bonusjärjestelmästä…

Dermoshop Blogi

Tässä olen tilittänyt juhannuksesta muutamana päivänä jo, ja tiedossa on vielä enemmän juhannusviikonlopusta mökillä. Mutta tähän väliin tahdon kuitenkin ottaa puheeksi sellainen juttu, josta on jo supistu jonkin aikaa foorumin puolella. Eli bonusjärjestelmästä. Sehän toimii tällä hetkellä siten, että kun tilaus ylittää tietyn summan, niin tilaaja saa jonkin kivan bonustuotteen.

No, pitkin vuosia tästä ollaan mutistu jonkin verran, ja Dermoshop onkin jo pitkään miettinyt tähän jotain uutta ja oikeudenmukaisempaa ratkaisua. Ja nyt sellainen on tulossa! Jee!

Muutos on jo ihan nurkan takana, ja voin luvata, että tulette tykkäämään siitä! Itse ainakin odotan innolla ensimmäistä tilaustani uuden bonusjärjestelmän kanssa. Sen verran voin paljastaa, että siinä on hippasen verran suuremmat valikoimat mistä bonustuotteet voi valita 😉