Avainsanat:
July, 2014

Tulemme Pohjanmaalta!

July 23, 2014
1

Dermoshop sijaitsee Korsnäsissä, joka on pieni paikkakunta Pohjanmaalla Vaasasta etelään. Olen itsekin syntynyt tällä paikkakunnalla ja perustin yritykseni tänne 31 vuotta sitten. Vuodesta 1988 lähtien yritys on keskittynyt täysin ihonhoitotuotteiden kehittämiseen ja myyntiin. Nykyään olemme pieni konserni, jossa Dermoshop on emoyhtiö. Dermosil on Dermoshopin tuotemerkki, jota myydään sekä Suomessa, Ruotsissa, Virossa että Venäjällä. Konserniin kuuluu […]

Lue loppuun >

Helteisiä päiviä studiolla

July 16, 2014
0

Keskellä helteistä heinäkuuta virittäydyimme jo syksyisiin tunnelmiin. Kuvaamme nimittäin paraikaa syyskuun lehteen tulevia uutuustuotteita ja lisäksi otamme joitakin mallikuvia uutta lehteä varten. Lehtitekstit on jo kirjoitettu valmiiksi, ja ne ovat nyt käännösvaiheessa. Dermolehti kirjoitetaan aina ensin suomeksi ja käännetään sitten ruotsiksi, viroksi ja venäjäksi. Suomessa Dermolehti ilmestyy sekä suomeksi että ruotsiksi, Virossa venäjäksi ja viroksi. […]

Lue loppuun >

Näin kaikki alkoi

July 11, 2014
2

Dermoshopin tarina sai alkunsa siitä, kun aloin pohtia taitavan kemistin, Renén, kanssa voiteen kehittämistä hoitoalalle. Halusimme luoda voiteen, joka olisi parempi kuin mikään tähänastisista. Renéllä oli täti, joka työskenteli sairaanhoitajana, ja häneltä saimmekin monia hyviä neuvoja. Asetimme uudelle tuotteelle korkeat vaatimukset. Vuosi oli 1986. Meillä oli pitkä lista vaatimuksia. Ensinnäkin halusimme, että voide imeytyisi nopeasti. […]

Lue loppuun >

Hehkuva heinäkuu!

July 2, 2014
0

Yksi vuoden ihanimmista kuukausista on täällä. Heinäkuu on keskimmäinen kesäkuukausi ja yleensä vuoden lämpimintä aikaa. Luonnon kauneus ja kesän vehreys ovat parhaimmillaan ja nautittavissa juuri nyt, satoi taikka paistoi. Dermoshopissa heinä-elokuun teemana on kesän hehku. Teema näkyy sekä juuri ilmestyneessä Dermolehdessä että verkkosivuillamme. Muutamat Dermoshopin heinäkuun uutuuksista ovat myös varsin hehkuvia, aivan kuten heinäkuukin parhaimmillaan. […]

Lue loppuun >