Kuukausi: kesäkuu 2017

Kesän sävyjä kynsillä

Meikki

Kesällä luonto on värikkäimmillään: ympärillä vilisee valtavasti vihreää, raikasta sinistä sekä hempeitä kukkaissävyjä. Kesän värikkyydessä on hauska tuoda iloisia sävyjä myös omille kynsille. Pari päivää sitten Dermosil-valikoimaan liittyi kaksi uutta kynsilakkaa, jotka sopivat täydellisesti korostamaan ruskettunutta käsien ihoa.

Lämpimän roosainen Kynsilakka dreamy rose tuo välittömästi mieleeni ihanan mansikkaisen smoothien. Kynsilakka icy mint taas on lainannut värinsä raikkaalta minttujäätelöltä!

Lakkaan kynsiäni ympäri vuoden, mutta kesällä on hauska loihtia kynsille jotain extraa. Esimerkiksi Manikyyrikynällä taiteillut pitsikuviot toistuvat kauniisti icy mint -lakan päältä. Jos aikaa ja kärsivällisyyttä riittää, kynsille voi taiteilla myös useampia sävyjä yhdisteleviä lakkauksia. Esimerkiksi Festive- ja icy mint -sävyt olisivat aika räväyttävä yhdistelmä!

Huolettomimman kesälakkauksen maalaan Duo Gel finish kynsilakalla, joka säilyy kauniina kynsilläni reippaan viikon ajan. Intensiivinen pinkki sävy on kaunis valinta mihin tahansa vuodenaikaan!

Millä sävyllä sinä lakkaat kyntesi kesäisin?

Mari
Viestintäassistentti

Paras setti reissaajan reppuun

Matkustaminen

Kun matkustaa usein, varsinkin lentäen, oppii arvostamaan käytännöllisiä tuotteita jotka tekevät reissaamisesta vaivattomampaa. Minun suosikkini on Dermosil Tyhjät pullot -pakkaus. Minulla on kotona aina varalla kaksi pullopakkausta, joita voin täyttää kun olen lähdössä lyhyelle matkalle pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa.

Jokainen pullosetti sisältää kolme tyhjää pulloa (60 ml), kaksi tyhjää purkkia (30 ml ja 5 ml), läpinäkyvän muovipussin (etenkin pussin kahvat ovat superkäytännölliset – pussi on helppo nostaa esiin turvatarkastusta varten!) sekä tarra-arkin. Tarroilla voi merkitä, mitä tuotteita pullot ja purkit sisältävät.

Vaikka pullot ovatkin hyvin tiukkoja, suosittelen kuitenkin suojaamaan pullojen suut. Voit esimerkiksi laittaa palan muovikelmua pullon ja korkin väliin samalla kun ruuvaat korkin pulloon kiinni. Tämä neuvo kannattaa muistaa etenkin, jos pulloihin on pakannut mukaan nestettä, kuten kasvovettä. Lentokoneen paineet voivat yllättää, joten on hyvä pyrkiä välttämään pullojen vuotamista kaikin mahdollisin tavoin. Parempi pelata varman päälle!

Luota minuun, tämä setti on hyvä ja halpa investointi usein reissaavalle.

Mukavaa matkaa!

Kesäterveisin,

Hanna
Markkinointiassistentti

 

Maailma täynnä erilaisia sävyjä

Meikki

Tuotekehittelyssä teemme päivittäin sävyjä koskevia valintoja – muun muassa huulipunien, luomivärien ja kynsilakkojen suhteen. Kuinka valita tuotteisiin juuri ne oikeat sävyt? Vallitsevat trendit ja asiakaskommentit vaikuttavat valintoihin, ja myös sävyjen testaaminen käytännössä on tärkeää. Merkki oikean sävyn löytymisestä voi olla esimerkiksi positiivinen kommentti työkaverilta: ”Onpa sinulla kivan väristä huulipunaa”! tai ”Kuinka kaunis kynsilakkasävy!”.

On tietysti lähes mahdotonta löytää sävy, joka miellyttäisi jokaista. Siksi pyrimmekin jatkuvasti laajentamaan sävykirjoamme ja tuomaan valikoimaan jännittäviä sävyjä, jotta jokaiselle löytyisi jotain mieluista. Uutuussävyt saattavat myös sopiva käsillä olevaan vuodenaikaan, jotta tuotteella saisi aikaan sen juuri oikean kesäfiiliksen tai jotta se sopisi täydellisesti pikkujoulujen juhlatyyliisi.

Sävyvalinnan lisäksi täytyy myös päättää, onko tuote mattainen, hohtava vai kimaltava. Esimerkiksi mattainen luomiväri käy arkimeikiksi kaiken muotoisille silmille, kun taas kimalteleva luomiväri vetää välittömästi huomion silmiin ja tuo juhlatyyliin sitä jotakin. Usein paras lopputulos syntyy matta- ja kimallesävyjä yhdistelemällä. Tällä hetkellä valikoimastamme löytyykin sekä mattaisia, hohtavia että kimaltavia luomivärejä.

Miten sitten valita juuri itselle sopiva huulipuna ja luomivärisävy? Vastaus on yksinkertainen: valitse sävy, josta pidät! Voit tietysti noudattaa erilaisia sävynvalintaoppaita, mutta loppujen lopuksi olo on aina mukavin sävyssä, joka on oikeasti sinun mieleesi. Kokeile myös rohkeasti uusia sävyjä – voit yllättyä positiivisesti!

Henrietta
Tuotepäällikkö, meikit

Tervehdys asiakaspalvelusta!

Kulissien takana

Hei! Nimeni on Josefina ja olen ollut reilun kuukauden töissä täällä Dermosil-asiakaspalvelussa. Olen viihtynyt todella hyvin ja olin tosi iloinen kuin sain tietää että saan aloittaa työt täällä, Dermosil on mahtava yritys!

Opittavaa on ollut valtavasti, jotta voisin huolehtia asiakkaistamme parhaalla mahdollisella tavalla. Siksi nämä viikot ovatkin olleet todella intensiivisiä. Työtehtävät ovat monipuolisia ja aina on jotain tehtävää, mikä on mukavaa.

Tavallisten työtehtävien opettelun lisäksi olen ehtinyt olla mukana Dermosil on Tour -kiertueella Vaasassa toukokuun lopulla. Päätehtäväni oli tietenkin auttaa ja opastaa asiakkaitamme tuotteiden kanssa, mutta pääsin myös tekemään pikameikkejä pientä extra-hemmottelua kaipaaville asiakkaillemme. Päivä oli todella antoisa, oli hauskaa päästä palvelemaan asiakkaitamme tavallisesta poikkeavassa ympäristössä.

On ollut myös jännittävää päästä tutustumaan lukuisiin Dermosil-tuotteisiin. Kynsilläni on tällä hetkellä kesäisen raikas pinkki Duo Gel finish kynsilakka.

Toivon että tulen viihtymään työssäni jatkossakin yhtä hyvin kuin tähän asti. Teen myös parhaani jotta pystyisin palvelemaan teitä asiakkaita mahdollisimman hyvin!

Mukavaa kesää!

Josefina
myyntiassistentti

Dermosil on Tour toi kesän pohjoiseen!

Dermosil on Tour

Kesän ensimmäinen pitkä Dermosil on Tour -kiertue on takanapäin. Odotimme innolla kiertuetta Pohjois-Suomessa, sillä saimme jo viime kesänä paljon palautetta ja toiveita Oulun ja Rovaniemen seudulta. Oli silti jännittävää lähteä matkaan – emme voi olla varmoja, tuleeko kukaan. Se oli onneksi turha huoli. Niin Rovaniemellä, Oulussa kuin Kajaanissakin meillä oli ihmisiä odottamassa auton ulkopuolella jo ennen kuin saimme myymälän auki!

Pitkällä kiertueella kanssani oli töissä Laura ja Carola asiakaspalvelusta sekä laatupäällikkömme Beatrice. Lauralle kiertue oli ensimmäinen, mutta me muut reissasimme myymäläautolla jo viime kesänä muutamilla paikkakunnilla.

Rovaniemeläisten leppoisuus kävi ilmi nopeasti! Ihmiset olivat hyvällä tuulella, sillä olihan viime viikon keskiviikko myös kesän ensimmäinen lämmin päivä siellä. Vitsailimme, että toimme kesän tullessamme! EasyFitin ja LadyLinen energiset naiset olivat mukana esittelemässä toimintaansa ja sotilassoittokunta sattui pitää keskipäivällä konsertin Lordin aukiolla.

Huomasimme, että se on aina arvoitus, mikä tuote myy ja kiinnostaa eniten. Vaikka verkkokaupan myyntitilastosta tiedämme koko valikoiman suosituimmat, olemme huomanneet tänä kesänä jo paikkakuntakohtaisia eroja. Sävyttävät huulivoiteet ja Summer Dream suihkugeeli kiinnostivat kyllä kaikilla paikkakunnilla, mutta Rovaniemellä monien matkaan tarttui Aina-voide ja Hyttys- ja punkkisuihke. Myös Oulussa Aina-voide kiinnosti, mutta Kajaanissa Extra Voide oli asiakkaiden suosikki.

Jo Rovaniemellä kauppa kävi odotettua paremmin ja torstaina Oulussa totesimme täyteen pakatun varaston eli bussin tavaratilan tyhjenevän uhkaavasti. Saimme varastolta Korsnäsistä täydennystä vielä iltapäivällä. Oulussa osallistuttiin ahkerasti myös kesäisen tuotepalkinnon arvontaan.

Myymäläautossamme on koko kesän ajan tarjouksia, joita ei saa verkkokaupasta. Tarjoustuotteiden, kuten Funky pink ja Pastel pink -huulikiiltojen ja Duo Gel finish kynsilakkojen testereitä käytettiin ahkerasti. Kajaanissakin moni innostui Sävyttävistä huulivoiteista, joiden pehmeä ja miellyttävä koostumus sopii kevyen huulimeikin ystäville.

Erityisesti kajaanilaiset kiittelivät, että olimme tulleet kaupunkiin. ”Koska tulette uudestaan”, meiltä kysyttiin monta kertaa!

Moni asiakkaamme oli hyvillään, että tuotteita pääsee testaamaan myymäläautossa. Moni kaipasi omaa suosikkituotettaan, jota ei sitten löytynytkään myymäläautostamme. Noin neljäsosa verkkokaupan valikoimasta on mukana myymäläautossa. Asiakkaat ymmärsivät kyllä hyvin tämän realiteetin, kun kerroimme, että esimerkiksi täyttöpussit veisivät aivan liikaa tilaa.

Ilahduimme kovasti asiakkaiden kiinnostuksesta ja kysymyksistä ja monet kertoivat suosikkituotteistaan. Toivottavasti teille asiakkaille oli meidän tapaamisesta yhtä paljon hyötyä kuin meille teidän tapaamisestanne. Kun lähdimme ajamaan Kajaanista kohti kotia, avasin läppärin ja kirjasin ylös kaikki palautteet ja huomiot kolmen päivän kiertueelta. Mitä tuotteita olisi toivottu myymäläauton valikoimaan ja mitä valikoimasta poistuneita tuotteita kaivattiin takaisin verkkokauppaan. Pidämme nämä huomiot mielessä suunnitellessamme tulevaa.

Nyt hengähdetään hetki. Seuraavan kerran myymäläauto on tositoimissa Helsingissä 20.6. ja Turussa 21.6.

Kiitos Rovaniemi, Oulu ja Kajaani!

Varpu
Viestintäpäällikkö

 

Sääret juhlakuntoon!

Ihonhoito

Pidän juhlista, mutta niihin liittyy kuitenkin yksi epämiellyttävä asia: sukkahousut. Niitä saa aina olla nykimässä ja pahimmillaan ne menevät rikki jo ensimmäisellä käyttökerralla. Talven jäljiltä jalat ovat kuitenkin niin kalpeat, ettei ilman sukkahousujakaan kehtaa liikkua. Siksi olenkin kesän juhlia ajatelleen todella iloinen uudesta Dermosil Summer Dream kaunistavasta säärivoiteesta, jonka ansiosta voin jättää sukkahousut kaappiin lojumaan.

Säärivoide on täydellinen tuote talven jäljiltä kalpeille säärille, sillä se tasoittaa kevyesti ihon epätasaista sävyä ja tuo sille kesäistä hehkua. Lopputulos näyttää siltä kuin käyttäisi ohuita satiinisukkahousuja!

Ennen säärivoiteen käyttöä säärten iho kannattaa kuoria, jotta lopputulos olisi mahdollisimman tasainen. Hyviä vaihtoehtoja ovat esimerkiksi Vartalon Kuorintavoide Lime ja Vartalon Kuorintavoide Senses.

Kuorinnan jälkeen säärille voi vielä levittää Silottavaa vartalogeeliä, joka kiinteyttää ihoa ja parantaa sen ulkonäköä. Parhaiten geelin tulokset näkyvät säännöllisen käytön myötä.

Sitten on aika levittää Kaunistavaa säärivoidetta! Levittäminen on todella helppoa, sillä tällä voiteella on lähes mahdoton saada aikaan itseruskettavista tuotteista tuttuja rajoja. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, ettei nilkkoihin ja polvitaipeisiin jää ylimääräistä voidetta.

Kullanvärinen voide levittyy iholle tasaisesti antaen sille aavistuksen päivittyneen sävyn. Efektiä on vaikea ikuistaa kameralla, mutta voiteella käsitelty iho näyttää upealta! Alla olevassa kuvassa olen lisännyt säärivoidetta oikeanpuoleiseen jalkaani. Nimestään huolimatta säärivoidetta voi levittää myös käsivarsille, mikäli ne kaipaavat hieman päivettyneempää sävyä.

Säärivoiteen kannattaa antaa imeytyä ja kuivua ennen pukeutumista. Juhlapäivän lopuksi säärivoide lähtee iholta saippuan tai suihkugeelin kanssa pesemällä. Ihanan helppoa ja vaivatonta, ja mikä parasta: päivän aikana ei tarvitse kertaakaan nykiä sukkahousuja tai kyttäillä silmäpakoja!

Ihania ja ikimuistoisia kesäjuhlia!

Mari
Viestintäassistentti

Energiaa luonnosta

Kulissien takana

Haluamme, että Dermosil-tuotteemme ovat ystävällisiä ihollesi. Ystävällisyys on ylipäätään tärkeää. Yritämme olla myös ympäristöystävällisiä monella eri tavalla. Dermoshopilla on ympäristösertifikaatti ja ympäristösertifioituja tuotteita.

Nyt otamme uuden askeleen ympäristöön panostamisessa. Rakennamme pääkonttorillemme lämmitysjärjestelmää, jonka myötä käyttöömme tulee maalämpö ja aurinkopaneelit.

Aurinkopaneelit tulevat tarjoamaan meille noin 10 % tarvitsemastamme energiasta. Se kuulostaa aika vähältä, mutta mielestämme se on oikein hyvä alku – antaa auringon paistaa! Me ihmiset saamme energiaa auringosta, ja nyt myös varastorakennuksemme tekee samoin sen katolle asennettujen paneelien ansiosta.

Henry
toimitusjohtaja

Vuoden vihrein kuukausi on täällä!

Luonnonkosmetiikka

Syntymäkuukauteni marraskuu on jo menneen talven lumia, sillä ehdoton lempikuukauteni on kesäkuu – vuoden vihrein kuukausi!

Kesäkuussa vietän mahdollisimman paljon aikaa ulkona, koska kaikki vihreys ja kukkivat kukat ovat niin kauniita. Lämmön kanssa taas on vähän niin ja näin. Hyvällä tuurilla joukossa on lämpimiä päiviä, mutta kesäkuussa on myös yleensä niin kylmiä päiviä, että harkitsee jo talvivaatteiden kaivamista varastosta… No, ehkä pakkaus Lämpöpusseja riittää kaikista kylmimpinä päivinä!

Kesäkuu on myös kuukausi, jolloin polttaa helposti ihonsa. Sitä ei vain yksinkertaisesti meinaa uskoa, että aurinko polttaa jo. Mutta uskokaa minua ja Maria, niin se vain on! Itse poltin jo itseni auringossa… Kasvoni paloivat aika rumasti. Olisi pitänyt käyttää Aurinkosuojapuikkoa. Se onkin opetukseni kesän ajaksi – kanna aina Aurinkosuojapuikkoa mukanasi!

Toinen tuote, joka on ulkoilmaihmiselle tarpeen, on Hyttys- ja Punkkisuihke. Hyttysparveen voi törmätä koska vain! Myös punkit vaanivat siellä ja täällä, ainakin täällä länsirannikolla – joten kannattaa käyttää suihketta aina kun suunnittelee liikkuvansa metsässä tai pitkässä heinikossa.

Koska kesäkuu on erityisen vihreä kuukausi, pyrin myös ajattelemaan tässä kuussa mahdollisimman vihreästi. Käytän esimerkiksi luonnollisia ihon- ja hiustenhoitotuotteita, pyöräilen autolla liikkumisen sijaan ja otan oman kassin kauppareissulle mukaan.

Minun suosikkini kesäisistä luonnonkosmetiikkatuotteista ovat kolme yläpuolella olevaa tuotetta: Nature Vartalopesu, organic; Nature Shampoo Koivunmahla, organic sekä Nature Hoitoaine Koivunmahla, organic. Suuren plussan tuotteet saavat myös siitä että ne sisältävät kotimaista koivunmahlaa! Pääset lukemaan lisää koivunmahlasta tästä artikkelista.

Toivotan kaikille oikein kaunista ja vihreää kesäkuuta!

Hanna
Markkinointiassistentti